Agra, Delhi, yhden matkan loppu ja toisen alku

Huomenna lennamme Konstan kanssa Moskovaan. Lennamme takaisin sinne, mista nelja kuukautta sitten lahdimme matkaan. Yksi matka, melkoinen monen tuhannen kilometrin roundtrip sulkeutuu ja aloitamme taas yhden matkan tarpoessamme arkea kotisuomessa. Nyt on luvassa se siunauksen ja kauhun hetki, kun koitan kirjoittaa viimeisen romaanini blogiimme ja kertoa teille auliisti, kannattaako tallainen rahan ja hermojen haaskaus ja milla hinnalla. Luvassa siis kaikkien aikojen jatkoromaani. Tai luultavimmin suhteellisen lyhyt tekele, ennenkuin sahkot katkeavat tai menetan muuten vain karsivallisyyteni kuvailla viimeisia kuukausia. Siksi kai minusta ei kirjailijaksi ole, vaikka pyha mies baba tahtien ja kasieni kuhmujen mukaan minulle sen tulevaisuudeksi ennusti. Ehka oli tahdet valmiiksi vinkurallaan, kun ensi parkaisuni paastin. Tai ainakin sen jalkeen.

Viimeiset paivat Varanasissa olivat hyvin mielenkiintoisia ja kalliita. Intia todellakin soi minun rahani tai vaihtoehtoisesti laiskistuin niin paljon, etta mieluumin maksoin tietyista palveluista, kuin suoritin ne itse. Intia, ensikosketuksemme jalkeen koitimme Konstan kanssa ankarasti miettia allegoriaa talle sekavia fiiliksia nostattavalle maalle. Mina ehdotin huumeita ja Konsta paatyi uniin. Tasta maasta voi imea itseensa kaikki psykedelian varit, tunteet ja ajatukset, se kutkuttaa ihmisillaan ja ilmapiirillaan jokaikista hermopaatetta kehossa ja mielessa. Toisena hetkena raivostunut, sitten ihastunut ja lempea, taas turhautunut ja kohta surullinen ja myotatuntoinen ja hetkessa ilon ja euforian huipulla. Kurjia kerjalaisia, pyhia sadhuja hasispiippuineen, nuoria naisia kauniissa sareissaan, teiniviiksipoikia Britney Spears paidoissaan ja perhe juttelemassa lempeasti toisilleen riksan kyydissa. Sovinistisia keski-ikaisia ukkoja ja nauravia vanhoja naisia. Kaikkea ja ne kaikki lahestyvat sinua yhta-aikaa kaikista kulmista. Voit todellakin tuntea olevasi elossa ja varmasti yhta helposti koukuttaa itsesi ja kaivata takaisin aina uudelleen.

Tunteeni Intiasta jaivat varsin sekaviksi, mutta kiinnostukseni ja mielenkiintoni se kaappasi taydellisesti. Varanasin mielenkiintoisimmaksi hetkiksi jaivat Pablo ja Goldie Hawnilla kehuskeleva babamme. Pablo tuli myymaan minulle postikortteja katsellessamme hamartyvassa illassa Gangesin rannalla suoritettavaa hindulaista pujaa eli rukous- ja uhriseremoniaa. Rahaa poika halusi, kuten lahes kaikki Hindustanissa, mutta sen lisaksi poika oli poikkeuksellisen avoin ja ystavallinen. Intouduimme juttelemaan ja 14-vuotiaaksi han oli oikein ihastuttavaa seuraa. Sovimme tapaavamme seuraavana paivana, mutta kellomme olivat eri ajoissa ja ohitimme toisemme. En tieda mita, mutta jotakin harvinaislaatuista Pablossa oli. Varanasi ei jata vieraitaan yksin. Odotellessamme kadonnutta Pabloa taas kerran huomaamattame syvennyimme keskusteluun nuoren miehen kanssa ja han halusi vieda meidat pyhan miehen ashramiin eli temppeliin. Puolen tunnin kuluttua meidat oli jo taivuteltu hankkimaan babalta itsellemme henkilokohtainen horoskooppi ja talismaani ja oljyhoidot. Onneksi olimme oikeasti rahattomia ja tyydyimme vain horoskooppeihin. Tahan hetkeen asti baba kertoi kaiken tasmallisesti menneisyydestamme, mutta mita tapahtuikaan tulevaisuudellemme? Kumpi olikaan Konsta ja kumpi Eini??

Mina Eini, tulen olemaan ammatiltani taiteileva artisti, alanani kirjoittaminen, valokuvaus tai musiikki. Minusta kasvaa globaali nainen, joka tulee asumaan elamansa aikana ympari maailman. Tyoni ei ikina tule olemaan ruumiillista tai pitkakestoista ja tulen olemaan suhteellisen rahaton koko elamani. Suomalainen mies ei ole minulle hyvaksi. Seuraavan eron jalkeen tapaan tulevan aviomieheni, joka on minua nuorempi ja ulkomaalainen. Minua siunataan kolmella lapsella, joista baban mukaan olen jo yhden huomaamattani menettanyt. Olisin siis hanen mukaansa ollut jo kerran raskaana ja saanut tietamattani keskenmenon. Elan onnellisen ja tyytyvaisen elaman ja kuolen 85 vuoden ikaisena. Selkani tulee olemaan terveysongelmani, mika on ainakin tahan paivaan mennessa pitanyt tasan paikkansa... Hmm. Konstan elama alkaa hanen tayttaessaan 31 vuotta, siihen asti elama jatkaa tamanhetkista rataansa, rennosti ja renttuillen. Hyvana ihmisena, niin sisalta, kuin ulkoa, hanesta tulee sosiaalityontekija tai muuta auttamistyota tekeva henkilo. Konsta menee naimisiin 35 vuotiaana, itseaan nuoremman, herttaisen ja rehellisen suomalaisen naisen kanssa. Kuolema saapuu 85 vuoden iassa ja sita ennen Konsta tulee elamaan terveen ja onnellisen elaman. Meniko baballa kartat sekaisin, ihmettelimme kavellessamm takaisin hotellillemme. Konstan piti olla se matkusteleva taiteilija ja minun asettuva jeesustelija. Niin painui sormi sieraimeen ja huolestuneina tuijotimme toisiamme kuuman illan odottaessamme junaamme Agraan.

Agra. Taj Mahal ja aivan liikaa turistikauppoja. Soimme Pizza Hutissa, kavimme katsomassa Bollywood leffan ja melkein jouduimme suuren huijauksen uhriksi, oikein jalokivien kera. Kuuma paiva ja limainen mies matkatoimistossa hoitelemassa meille junalippuja Delhiin. Suuren ystavyyden ja ihastuksen eleena paasimme oikein takahuoneeseen teelle pomon kanssa. "Finland, what a wonderful country! Oh, you couple? Such a hansom man, how beautiful smile you have!! And woman like a rose, you know you are so fortunate!" Ja kuinkahan paljon rahaa sina haluat meilta? Turistiviisumimme avulla meidan olisi ollut maara kuljettaa koruja Suomeen, joita tama mies olisi sitten myynyt Suomessa. Yritykset kun joutuvat maksamaan suunnattomat verot maasta kuljetetuista myyntiartikkeleista ja tursitiviisumilla saa tuoda lahjaksi 8500 euron edesta. Maksatte vain korut taalla visallanne ja mina sitten tapaan teidat Suomessa, noudan paketin teidan kanssanne ja saatte 1250 euron provikan. Hukkaan meni hyvat teet ja kohteliaisuudet. Mies aikoo kuitenkin edelleen tulla Suomeen ja vierailla luonamme Oulussa. Olen takuuvarmasti retriitilla Puolangalla siihen aikaan. Mies halusi vieda ruusunsa jonnekin ja viettaa aikaa hanen kanssaan.

Delhi suo meille hieman myotatuntoa osoittamalla kasvavaa lansimaalaisuuttaan. Ihmiset eivat rieku jaloissa, voin kavella toppi paalla kadulla tuntematta itseani prostituoiduksi ja tuotteiden hinnat ovat paikoittain fiksattuja. Edes pienen pieni porras ennen pudotustamme takaisin Suomeen. Konsta kokee viimeisia Intian fiiliksiaan sairastamalla viela viimeisena paivana ripulia ja mina olen ollut matkustamisesta niin vasynyt, etta olemme pysyneet talla pienella turistialueella koko Delhin aikamme. Alue on oikeastaan aika kamala. Matkamuistokauppaa toisensa jalkeen, turistiravintoloita (osa kyllakin todella hyvia) ja joukoittain hippeilevia lansimaalaisia. Mutta seassa se kaikki intensiivisyys, mita Intia kantaa mukanaan. Olen kertonut teille murto-osan tunnelmistani ja tapahtumista matkan varrelta. Mita tapahtui neljan kuukauden aikana? Kannattiko nostaa opintolainaa ja uhrata yksi lukukausi opinnoistaan taman takia? Onko ita niin ihmeellinen ja taikaa ja spirituaalisuutta taynna, kuin kaikki siella kayneet ja siita kirjoittava antavat olettaa? Olenko tajunnut sen jonkin ja saavuttanut sielunrauhan ja harmonian universumin kanssa? Onko matkustaminen sita oikeata elamaa, taynna tunnetta ja hetkea?

Muutaman asian voin teille rehellisesti kertoa, loppu on vain spekulaatiota. Kokeilkaa itse ja omaa itseaan ja elamaansa ei paase karkuun, juoksi kuinka kauas tahansa. Tama oli se totuus osio ja siis matkan saldo. Oskari Huusko sen minulle kerran sanoi, kaikki mita ihminen tarvitsee on metrin etaisyydella hanesta. Minun piti katsoa vain aika kaukaa, etta nain metrin paahan. Paatos lahtea talle reissulle oli yksi elamani ehdottomasti tarkeimpia. En edes uskalla arvata, mita minulle olisi tapahtunut, jos olisin jatkanut sita paatonta juoksua, stressia ja kiiretta, jos olisin jatkanut liian pitkaan. Ja kun juoksee itseaan ja omaa elamaansa karkuun, on kuin olisi kiinnitetty kaulastaan koydella puuhun ja koittaisi paeta siita. Siihen tukehtuu lopulta. Etaisyys antoi tilaa hengittaa ja hengityksen mukana avautui moni solmu.

Ita on tasan niin ihmeellinen, kuinka paljon ihmeellisyytta silta otat vastaan. Kaikki se ihmeellisyys on meidan paassa. Samat ihmeet loytyvat meidan omasta arkielamastamme. Taalla vaeltaa hirvea maara ihmisia etsimassa sita jotakin elamaansa, valaistumista, uutta kosmista yhteytta universumiin, mita ikina, haahuillen loppuelamansa paattomana ympariinsa, hakemassa jotain muutosta harmaaksi ja painavaksi muuttuneeseen elamaansa. Tuntuu, etta ainoa mita pitaisi tehda, on istua alas, rauhottua ja katsoa missa on oikeasti menossa. Miksi pitaa juosta ja korjata ne syyt sen takana. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Mutta lansimaat ei tue tata prosessia ensinkaan. Tehokkuutta ja kylmaa materiaalista arkea korostava kulttuurimme ei juurikaan tue ihmisia, jotka tuntevat kaiken olevan tavallaan ok, mutta siltikin jokin kalvaa tyhjana ja kylmana sisalla. Ihminen on kehon, mielen ja hengen kompleksi ja tarvitsee hyvinvointia kaikilla nailla alueilla tunteakseen olonsa onnelliseksi. Tuemme kehoamme vaaristyneesti tunkemalla itsemme ahtaaseen homogeeniseen mallimuottiin, syomalla ja juomalla myrkyttavaa moskaa, ravitsemme mieltamme ja sieluamme suorittamiseen tahtaavalla urallamme, television puuduttavalla saippualla ja jokaperjantaisella kannilla ja spirituaalisuudesta emme edes uskalla puhua hihhuliksi leimautumisen pelossa.

Olen esimerkki tasta kaikesta. Hipista, suorittajasta ja hihhulista. Ja mita jai kateen. Halu elaa tavallista arkea omien rakkaidensa lahella, perheen ja ystavien keskella. Herata joka aamu ja olla onnellinen, etta on saanut taas yhden paivan elettavakseen. Tehda tyota, jossa tuntee todella saavansa aikaan jotain merkityksellista. Pitaa huolta rakkaistaan ja oppia kantamaan vastuunsa maapallostamme ja sen olennoista. Ennen kaikkea oppia kantamaan vastuun itsestaan ja teoistaan.

Minulle tama matka oli aarimmaisen tarkea. Ulkoisesti kaikki on ennallaan ja tulee olemaan, mutta sisaisesti nakyma on taysin uusi. Siellakaan mikaan ei ole muuttunut, mutta joku vain kiillotti linssiani, minka lapi sita katselen. Se joku on Dharma ja Yeshe, Konsta, ihmiset Suomessa ja matkan varrella. Yhdesta asiasta olen myos varma. Unelmoikaa paljon ja olkaa rohkeita unelmienne tayttamisessa. Ihminen kun tuppaa huomaamattaan tahtaamaan sinne, minne mieli vie.

Huomenna Suomessa, ompa ihana nahda teidat kaikki! Vaikka luulenpa, etta kun nahdaan, tuntuu, etta neljaa kuukautta ei olisi ollutkaan :)

Eini

... saatta varmaan viela valokuvashown, jahka jaksamma laittaa. Manana.

Varanasi ja Sarnath

Hyvaa jarkyttavan kuumaa keskipaivaa!
Lumbini jai taakse ja matkustimme sitten koko kuuman paivan tanne Varanasin suureen kaupunkiin. Rajalla meita kusetettiin taas vahasen, n. parin euron edesta, vaan siihenpa alkaa jo tottumaan... Niilta akkia rahat pois, joilla sita on ylimaaraista, eli turisteilta. Jepjep, nepalinpuoleisesta rajakaupunkia Sonaulia ei pysty paljoa muutenkaan kehumaan.. Likainen, sekainen ja aanekas, siinapa se suurinpiirtein on pahkinan kuoressa.. Rekkoja rajan kumminkin puolin ihan sikana ja kaikki huutamassa ja tyyttaamassa toisilleen pistavassa auringonpaisteessa.
Mutta Varanasi... N. Viiden metrin paassa minusta tapahtuu paikallisvaalimainontaa. Ohi kulkee kukilla ja norsuilmapalloilla koristeltu auto- ja moottoripyorakulkue. Bandit autojen lavoilla soittavat ihan innoissaan ja ymparilla kulkee tanssijoita. Sitten heilutetaan lippuja, joissa on kuvia ehdokkaan parstasta.. Nain se kay. Ois siistia nahda Matti Vanhanen tammoisessa.
Ganges, pyha joki ite, virtaa juurikin taalla Varanasissa ja onhan se hieno. Varanasi on myos Shivan kaupunki. Shivahan on mm. tuhoamisen ja kuoleman jumala, mutta ei mikaan negatiivinen hahmo missaan nimessa! Yksi tarkeimpia ja pyhimpia jumalia Hindulaisuudessa on han, koska kaikki, niin hyva kuin pahakin, pitaa ensin tuhota, etta uutta syntyisi. Varanasi on naista syista eraanlainen kuoleman kaupunki. Sanotaan, etta jos kuolee taalla, sielu paasee suoraan nirvanaan pois uudestisyntymisen kierrosta, joten ihmiset tulevat tanne kirjaimellisesti odottamaan kuolemaa. Yksikin nainen on ollut taalla jo 25 vuotta pelkastaan kuollakseen taalla.
Gangesiin kannetaan joka ikinen paiva tuhkat n. 200 ihmisruumiista ja joka hetki siella palaa monen monta roviota. Miksi juuri Gangesiin? No senhan pyha vesi puhdistaa pahan karman kuolleesta, joten taas nirvana odottaa! Itsekin kastoin kateni sinne, etta ompahan senkin synnit nyt pois pyyhditty, hahaa!
Kavimme myos Sarnathissa, elikkas paikassa, missa Buddha tapasi ensimmaiset oppilaansa ja antoi ensimmaiset opetuksensa. Moottoripyorariksalla vaan koroteltiin intian liikenteessa puoli tuntia ja pam, siellapa oltiin ihan yllattavassa hiljaisuudessa. Paivahan siellakin meni nopsaan temppeleita ja stupia ihaillessa... Hyvia kuvia kans saatiin, mutta eihan se kamera niita suostu koneelle antamaan, etta suomessa sitten naette niita enemmalti.
Olen kehittanyt itselleni addiktion intialaiseen piristeeseen. Siis kahviin verrattavissa oleva aine on kyseessa, tehty jonkun puun kaarnasta tai juurista tai mista lie.. Raikkaisiin lehtiin lykataan kymmenta eri sorttia maukkaita tokotteja ja sitten iso kontti ite kaarnaa(tai mita lie..) ja kaaraistaan kokoon ja lykataan poskeen pureskeltavaksi. Paikalliset mutustavat tata ihan koko ajan ja sen kylla huomaa. Kas kun pitkaaikaisella ja saannolisella kaytolla hampaat saavat viehattavan punaruskean savyn. Taitaa tulla meikallekkin, onhan tassa viela viikko aikaa mussuttaa.
Niin joo, nimittain ollaan Helsingissa kahden aikaan paivalla 18.4. Juuri kerkean viettamaan synttarini Delhissa ja akkia kotia sen jalkeen! Ompa kylla mukava nahda kavereita ja perhetta pitkasta aikaa, pitaa ottaa menetetty aika takaisin heti ku tullaan! Ollaan varmaan yks yo helsingissa ja sitten toinen yojunassa Ouluun, eli ollaan napparasti perjantaina Oulussa... Olkaahan valmiina villeihin tarinoihin ja viela villeimpiin reissaajiin!
Tammoisia jorinoita talla kertaa. Vahan seuraavan viikon suunnitelmista viela. Huomenna lahdetaan junalla kohti Agraa, elikkas sita paikkaa, missa on tama kuuluisa Taj Mahal. Keretaan viela sekin nakemaan talla meidan "Intian lomalla".. Siella pari paivaa ja sitten Delhiin katsomaan, joskos kauhutarinat ihmisten maarasta ja melusta ja hajusta ovat totta, sieltapa sitten pamahdetaankin Moskovan kautta kotosuomeen!
Nonni, nyt lopetan taman, oon ihan hiessa ja vesikin on loppu. Taidanpa ostaa tuosta viela yhden lehtikaarylan pyykkipureskeltavaksi. Shanti, elikkas rauhaa.
-Konsta.

Lumbini

Eilinen kymmentuntinen bussimatkamme Pokharasta Lumbiniin oli varsin haikeamielinen matka. Ei sen takia, etta Pushkar matkatoimistossaan hieman kusetti meita ja myi sikahintaiset bussiliput paikallisessa romukasassa ja valehteli keston nelja tuntia pieleen tai sen takia, etta lahes koko matkan lampotila oli yli kolmenkymmenen ja Konsta ei mahtunut istumaan nepalilaiskokoisissa bussipenkeissa. Meista tuntui hirvealta jattaa buddhalainen keskus, Yeshe, Sonam perheineen ja Sakundala ja pojat taakse, puhumattakaan Karlasta ja Padamista, keskuksen kokista ja hanen englantilaisesta tyttoystavastaan. Yeshe sanoikin edellisena iltana, kun sanottiin lahtevamme, etta ei usko ennekuin oikeasti nakee sen. Meilla on nyt kaksi kotia. Toinen Suomessa ja toinen Nepalissa :)

Iltana ennen lahtoamme veimme Sakundalan ja pojat ulos syomaan. Sakundala on kokannut meille useampaan otteeseen tyopaivan paatteeksi dalbhatia, jota on sitten porukalla massytetty Sakundalan pienessa huoneessa. Kaytiin Be Happy ravintolassa syomassa ja ilta oli hirvittavan mukava. Tietysti olimme kaikki hieman haikeina lahdon takia, mutta taidettiinpa nauraa myos luvattoman paljon. Juoksin viela aterian jalkeen puhumaan viimeisen kerran Yeshen kanssa ja kaksi tuntia istuttiin Yeshen huoneen ulkopuolella katsellen tahtia ja miettien elamaa, kuolemaa, harjoitusta, Suomea, arkea, koulua, stressia, ystavia ja perhetta, kaikkea mihin olen menossa takaisin. Lopulta Yeshen oli mentava meditoimaan ja lepaamaan, mutta mina juoksin huoneeseeni ja itkin. Minulla tulee olemaan hirvittava ikava tuota pienta nauravaista munkkia, omaa opettajaani. Haluan takaisin Suomeen perheeni ja ystavieni luokse, jatkamaan opintojani ja elamaani, mutta Yeshen loppumatonta myotatuntoa ja viisaita neuvoja tulen kaipaamaan. Viela hetken kavelin ympari keskustamme, katselin pimeassa yossa gompaa ja pienia retriittihuoneita, pyorittelin hillittoman suurta ruokousmyllya ja pillitin lisaa. "Oh, you are going to miss this place..." huokaisi Yeshe ennen lahtoani. Mutta kaiken sen jalkeen mita olemme keskuksessa oppineet, kaiken sen jalkeen mita se on meile antanut, olisi typeryytta lahtea itkien, niimpa olimme aamulla varsin nauravaisia ja lauleskellen pakkasimme tavaramme, juoksimme taksiin ja hyppasimme bussiin. Arvalla vedettiin seuraava maaranpaa, ehka taas hieman seikkailuttaa. Kengurukyydissa mietiskelin Sonamin viimeisia sanoja: "Dont become nun too soon. There is all the time you need. Remember, there is no beginning and end." Lupasimme pysya Suomessa opintojemme loppuun ennenkuin tulemme takaisin :)

Viidakkovuorten, jyrkkien solien ja pittoreskien nepalilaiskylien maisema hiveli sarkevaa sieluamme matkalla kohti Intian ja Nepalin rajakaupunkia Sounalia. Kyyti oli kamalaa rytyytysta ja pomppimista ja kummasti tulee monesti mietittya kuolemaa naissa busseissa, kun kuski vetaa 60-70 km/h jyrkkaa vuorenrinnetta keskella tieta mutkaan, jossa ei ole mitaan nakyvyytta seinaman taakse. Mutta tukalaan ja polyiseen Sounaliin paastiin ja loydettiinpa bussi sielta Lumbiniinkin. Kaksi kuskia kavi jonkin ihme tappelun meista, mutta rauhottuivat, kun olimme kuin kuolleet makaroonit, emmeka tehneet mitaan elettakaan siirtyaksemme toiseen bussiin. Bussi tungettiin tupaten tayteen huutavia nepalilaisia, kuski aloitti toottailyn ja huutamisen paastakseen matkaan ja loi, tietysti, grammarin 100 desibeliin, etta matkustajilla on varmasti viihtyisaa Lumbiniin asti. 20 km ja matka kesti yli tunnin.

Lumbini paljastui uskomattoman pieneksi, yhden suuren nahtavyyden ymparille kyhatyksi pieneksi, polyiseksi ja tukalan kuumaksi kylaksi. Meidat jatettiin jonnekin ja otimme huoneen ensimmaisesta lodgesta mika vastaan tuli. Halpa ja viela tukalampi, kuin ilma ulkona. En vielakaan muista mika taman kylan nimi on, mutta tassa on yksi tie, jossa on kaksi hotellia, pari kauppaa, pari internetpaikkaa, pari ravintolaa, pari muuta kauppaa ja siinapa se. Autoja taalla ei juuri ajele, joten aika tuntuu pysahtyneelta. Se suuri nahtavyys Lumbinissa on Buddhan eli Siddhartha Gautaman syntymapaikka. Vaitetyn kohdan ymparille on rakennettu monen neliokilometrin suuruinen puisto/temppeli/luostari/museokompleksi. Lumbini on yksi maailman tarkempia pyhiinvaelluskohteita ja sen huomaa katsellessa nahtavyyskompleksia. Luostari tai temppeli on taalla jokaisesta tarkeasta buddhalaisesta maasta, Nepalista, Tiibetista, Kiinasta, Japanista, Burmasta, Thaimaasta ja jokaisella on oma ihmeellinen arkkitehtuurinsa. Talla hetkella taalla on varsin rauhallista, turisteja ei tunnu olevan paljon (en ihmettele, tama kuumuus on jarkyttava) ja kaikki paikat vaikuttavat varsin kuolleilta. Ihmeellista kylla, alueen ihmisista suurin osa on muslimeja ja ensimmaista kertaa elamassani osuin bussissa vastakkain taysin hunnutetun naisen kanssa. Pelastyin. Nainen muistutti enemman Darth Vaderia, kuin naista. Nainen oli kietoutunut taysin mustaan pitkaan kaapuun, jonka paalle oli puettu huppu. Hupusta riekkui naaman ylla musta kangas, joten naisesta ei nakynyt mitaan muuta kuin kadet ja jalat. Naita mustiin pukeutuneita kaapunaisia on taalla suhteellisen paljon. Miksi, oli suurin kysymykseni. Jollakin tapaa tunsin suurta myotatuntoa naista kohtaan, tietysti katson asiaa lansimaisen silmin, mutta tuntuisi kamalalta piileskella koko elamansa. Pitanee ottaa enemman asiasta selvaa, niin voisi ehka ymmartaa paremmin.

Paivat ovat siis kuumia ja paikka autio. Makaamme lahinna sangyssa, juomme litroittain vetta ja syomme valilla samosapiiraita. Ei voi mitaan, mutta tama kuumuus vie voimat aivan taysin. Ja Anna, tytto englannista, jonka kanssa eilen juttelimme, sanoi, etta Intiassa kuumuus on viela pahempi. Haaveilimme vierailevamme Bodh Gayassa, Varanasissa ja Sarnathissa ainakin ennen koneeseen nousua, mutta saa nahda ajaako kuumuus meidat nopeammin Suomeen. Palaamme residenssille ja jatkamme huohottamista. Loppuun viela kysymys, etta mitka on ilmat Suomessa. Meilla on vain kesavaatteita, mahdetaanko jaatya Helsinki-Vantaan kentalle?

Terveisia joka suuntaan ja hyvia vointeja! Nahdaan pian!

Eini ...jo kolme paivaa terveena, syon kuin porsas, otan hieman kiinni noita dieettipaivia :)

Lahdemma matkaan, tavoitteena Intia.

Terve toverit. Huomenna lahdetaan rytyyttamaan kohtia Lumbinia, tavoitteena ylittaa raja Intiaan muutaman paivan kuluessa. Katsotaan miten kay, paasemmeko lopulta Intiaan vai eiko. Kovin lahella ollaan. Tama nyt on vain tallainen ilmoitusluontoinen viesti, etta aidit kotona tietavat meidan olevan liikenteessa eika kuolleita, jos ei vastata sahkoposteihin tai puhelimeen. Minun liittymani lakkaa toimimasta, kun mennaan Intian puolelle, mutta Konstan pitaisi rueta toimimaan, joten siihen voi yrittaa ottaa yhteytta. Sahkopostia katsellaan, kun siihen on mahdollisuus. Tavoite olisi kuitenkin menna suhteellisen intensiivista vauhtia (naurattaa itseakin jo nyt tama meidan yritys matkustaa intensiivisesti...) Delhiin ja tulla kotia. Routa ei aja porsasta kotia, vaan rahan puute. Taallon kuumakin. Ei se kummempia jorinoita, muutama vanha kuva viela loppuun.

Hellaksen atleetti suorittaa uimamaisterin A-luokan hypyn.

...atleetilla hieman paleli ja oli ikavaa, kun kapusi kuin uitettu rakki takaisin venheeseen,

mutta pian hymy palasi huulille, kuten saatatte ehka muistaa eraasta aikaisemmasta kuvasta....

Kotona taas!

Nain paastiin takaisin Pokharaan Katmandun sumuista. Arki on melkoista hassakkaa talla hetkella, mina olen taas sairastanut yhden ripulin (en ole enaa edes laskuissa mukana kuinka monennen) ja minulle alkaa suoraan sanottuna kasvaa jorma otsaan taman sairastelun takia. Ihailen Konstan jarkkymattoman karsivallista asennetta minua ja elamaa kohtaan. Vaikka kuinka olen veemainen akka kieriskellessani sangyssa ja valittaen ja vinkuen mahaani, se vain hymyileepi ja jos oikein menee pahaksi, lahtee Busy Beehen kaljalle raataamaan nepalilaisten bandikundien kanssa. Ja jos se on itse sairas, se vaan makaa hiljaa sangyssa ja pelailee tietokoneella. Tottahan se on, omaa oloaanhan silla vain pahentaa, kun valittaa eika vain hyvaksy kohtaloaan. Ja hieman kylla muidenkin.

Ja sitten on tama meidan pelastuslapsi. Katmandussa hotellille ilmestyi yksi paiva pienen pieni rotan nakoinen ja kokoinen koiranpentu. Se tuli tekemaan kuolemaa hotellin ovelle. Paiva ja yo Konstan kanssa ihmeteltiin tuota pienta onnetonta raatoa ja mietittiin miksi me Dharmaa opiskellaan, jos ei sita kaytannossa toteuteta. Illalla sitten Konsta sanoi, etta jos se koira on viela aamulla siella ovella, me otetaan se huostaan. Niin meista tuli vanhempia. Musa eli Rotta on koiran nimi ja nyt se kulkee meidan mukana. Kavimme elainlaakarilla hakemassa sille matolaaketta, vitamiinia ja kipulaaketta ja nyt se alkaa olemaan jo paljon virkeampi pieni koiran tekele. Han karsii vain madoista ja pahasta aliravitsemuksesta. Luonteeltaan herra on niin kiltti, etta yllattaa meidat joka paiva. Kaikki toimenpiteet se ottaa vastaan urheasti, seuraa meita kiltisti joka paikkaan ja ottaa oman paikkansa kun pitaa odottaa. Han on variltaan musta ja pinserin kokoinen ja nakoinen. Kovasti koitimme hoitaa sita Suomeen mukaamme, mutta lainsaadanto on niin tiukka ja meidan aikataulullemme mahdoton, etta meidan taytyy loytaa sille koti taalta. Olemme niin kovin jo kiintyneita siihen, etta tiukkaa tekee, mutta ehka nain on koirallekin parempi. Mutta on se niin hieno koira, etta voi kun voisi mukaamme tulla... Tsekkaamme viela Ruotsin lainsaadannon, jos tultaisiin sita kautta, niin ehkapa koirakin voisi tulla mukana :)

Muutenpa ei elamamme mitaan ihmeellista. Lentolippuja pitaisi varailla ja hoidella viela muutama juttu taalla Pokharassa. Yksi operaatio olisi Santosh, Sakundalan poika, josta pitaisi olla kuvakin alempana. Santosh on jo kahdeksan eika ole paivaakaan kaynyt koulussa. Olemme hieman autelleet Santoshia taalla, hoitaneet silmatulehduksen ja nyt mietimme voisimmeko kustantaa Suomesta Santoshin koulunkaynnin. Taalla koulu maksaa noin 50 euroa kuukaudessa, mika olisi muutaman ihmisen kustantamana mitaton summa rahaa. Sakundalalle tama on kuitenkin pieni omaisuus. Koko perhe elaa pienessa huoneessa ja syo paivasta toiseen dal bhatia. Rahhaa ei yksinkertaisesti ole. Koitamme siis etsia sopivaa koulua ja tehda sopimuksen keskuksen kanssa rahan lahettamisesta ja muista kaytannon kuluista. Toivotaan menestysta operaatiolle. Kun paasisi tasta ripulista eroon, niin voisi taas toimia normaalisti. Tanaan olen kylla syonyt ja ruokakin on viela sisalla. Peukut ja varpaat pystyyn.

Siksipa siis Santoshista kirjoitin, koska kyselisin, olisiko Suomen paassa halukkaita ihmisia osallistumaan kuukausittain pienella summalla Santoshin sponssaamiseen. Poika on hirvittavan fiksu ja kaikin puolin mukava. Talla hetkella pitaa huolta paivittain aamusta iltaan pikkuveljestaan ja auttaa aitiaan kotiaskareissa. Putoaisi yksi kivi sydamelta, jos Santosh koulupaikkansa saisi, taalla kun on niin hyvat mahdollisuudet hankkia itselleen myos se toinen elamantyyli. Pojat polttelevat pikkupojasta hasista ja myyvat sita ja muuta sontaa tyhmille turisteille. Onneksi Saku on sen verran tomera tati, etta ainakin viela poika on hyvassa kurissa. Ilmoitelkaa, jos olette kiinnostuneita. Meilla on hyvat yhteydet keskukseen, joten Santoshilta saa jatkuvasti kuulumisia (Santosh rakastaa Konstaa :) ja Yeshe ja Sonam ovat luvanneet pitaa huolen, etta rahat menevat oikeaan osoitteeseen, eli suoraan koululle.

Tallaisia kuulumisia meiltapain. Teita on jo kovasti ikava ja toivottavasti pian paastaan matkaan kohti kotia. Taalla alkaa olla aika tukalan kuuma, vie voimat paivisin aivan kokonaan. Sitten vain katsellaan elokuvia ja kuunnellaan musiikkia ja maataan makarooneina sangyssa. Terveisia kaikille oikein paljon ja mukavia kevathetkia ulkosalla ;) !

Toivotteleepi Eini

Viisumia, vessaa ja petia

Voehan Tavarits Venaja. Nyt jos joskus minulla on ikava aitin ruokaa ja kotisohvaa. Kolmatta viikkoa vedan tata ripuli ja mahatauti rallia, en kuitenkaan ihan taukoamatta, mutta aina parin paivan terveyden jalkeen imen sen itselleni jostakin uudelleen. Jos jotakin olen oppinut reissun aikana niin monta hyvaa kikkaa pitaa mahansa kunnossa. Juo yksi pullo paivassa kokista, juo kuumaa sitruunavetta suolalla ja sokerilla, ala syo sokeria ja iltaisin ja aamuisin juo omaa virtsaasi. Uskokaa tai alkaa, mutta kaikkia naita olen kokeillut. Kaikki auttavat tavallaan ja ainakin hetken, mutta jotakin minulta viela jaa tekematta. Minkas teet, ei auta kuin jatkaa ja odotella parempia aikoja. Viimeistaan Suomessa, kai.

Tanaan yritettiin sitten hommata isellemme Venajan viisumia. Huomenna menemme lahetystoon uudelleen ja toivottavasti siihen mennessa Alexey saa lahetettya meille kutsun Moskovasta. Ehkapa Venajan viranomaiset taalla kaukana lammossa ovat hieman lepposampia, kuin kotipuolessa. Jos viisumi saadaan muutaman pavan kuluessa, 12 pva lennetaan Moskovaan, ollaan Alexeyn luona kylassa muutama paiva ja junaillaan kotia. Odotan kovasti paasya Moskovaan. Nelja kuukautta ollaan Alexin kanssa lahetelty sahkopostia ja odotettu paivaa, etta saadaan taas nahda. Aika menee kumman nopeaa, mita me on oikein tehty nelja kuukautta? Tuntuu, etta vasta tultiin. Ja mika parasta tassa meidan Intian reissussa, me ei ikina saavutettu Intiaa :)! Tasta tuli siis virallisesti Nepalin loma. Mutta toinen kerta sitten Intiaan. Reissu on ollut kaikin puolin mahtava, so no hard feelings. Yksinkertaisesti mikaan ei ole mennyt monkaan. Tai no viela on hyvat mahdollisuudet, mita tulee naihin Venajan viranomaisiin.

Vierailumme Buddhnan stupassa ja Kopanin luostarissa oli minun puolestani mahtava ja kamala. Stupa oli uskomaton kokemus. Olimme siella neljastaan Matthewn ja Kittyn kanssa. Matthew on Ranskasta ja oli kanssamme Vipassana kurssilla ja Pokharassa buddhalaisessa keskuksessa ja Kitty on Uudesta-Seelannista ja oli avustavana opettajana kurssilla. Stupa on valtava valkoinen torni keskella kiireisinta Katmandua, ymparoity pienilla tiibetilaisilla buddhalaista roinaa myyvilla putiikeilla ja koraansa kiertavilla tiibetilaisilla ja munkeilla. Buddhnan stupa on toinen Katmandun suurimmista stupista ja yksi tarkea pyhiinvaelluskohde erityisesti tiibetilaisille. Energia stupalla on jarisyttava. Luulen, etta kuka tahansa stupan alueelle astuva voi sen tuntea helposti. On kuin astuisi eristetylle alueelle, vuoren laelle tai laajan aron keskelle. Katmandu on yhtakkia poissa. Sadat tiibetilaiset kiertavat stupaa lausuen mantrojaan ja rukouksiaan ja munkit soittavat valtavia rukouskelloja stupan vieressa. Lukemattomat rukousliput liehuvat tuulessa ja aika tuntuu haviavan kokonaan. Istuimme stupalla huomaamattamme lahes kolme tuntia vain nauttien ja ihmetellen tunnelmaa. Stupa oli juuri oikea paikka vierailla meditaatiokurssin jalkeen. Korvaamaton vastapaino talle turhan intensiiviselle Katmandulle.

Stupan vierailun jalkeen lahdimme auringon laskiessa etsimaan Matthewn ja Konstan kanssa Kopanin luostaria. Suunnasta ei ollut oikein tietoa ja pimea alkoi laskeutua, mutta olimme kaikki sen verran vasyneita ja vaikuttuneita stupasta, etta emme juurikaan valittaneet. Katmandu on muutenkin hyvin turvallinen kulkea oisin etta paivisin. Tiet vaihtuivat hiekkaisiksi ja kivisiksi, kaupat loppuivat lukuunottamatta pienia kioskeja ja kotiravintoloita ja saavuimme siihen osaan Katmandua, jossa tavalliset ihmiset asuvat. Taivas vaihtui sinisesta vaaleanpunaiseksi, autot ja skootterit eivat kulkeneet nailla kujilla, naimme vain lukeamttomia maaria pienia leikkivia lapsia, siskoja ja veljia kaitsemassa, isia ja aiteja hoitamassa hommiaan ja koiria viettamassa vapaailtaa. Kaiken kurjuuden keskella Katmandussa asuu myos lukematon maara tavallista, arkista ja iloista elamaa elavia ihmisia. Olimme aika eksyksissa valissa, mutta ainahan sita lopulta paamaaransa loytaa ja niimpa kiipesimme jarkyttavan jyrkkaa rinnetta saapuen taydellisessa pimeydessa luostarin portille. Suomalaisen jaykka tokaisy, "Can we stay here?" ja saimme itsellemme huoneet luostarista. Nukuimme yomme sikeasti pitkan paivan jalkeen ja aamulla toiset herasivat hyvinkin virkeina, mutta mina herasin kovaan kuumeeseen.

Kaksi yota luostarissa menivat minulla sangyssa kovan kuumeen ja ripulin kanssa, en nahnyt juurikaan mitaan enka paassyt seuraamaan aamun pujaa tai paivan dharmatuntia eli opetustuntia, mutta levata sain ja lukea uusia kirjojani. Luostari oli uskomaton. Se sijaitsee korkealla kukkulalla Katmandun ylla ja iltaisin ymparille levittaytyy koko Katmandu yovalaistuksessa. Luostarin stupat ovat disneyland-tyliin vaaleanpunaisella ja -sinisella maalattuja ja mita mielikuvistumaisimmilla olioilla koristeltuja. Mieleeni painuivat kuitenkin tarkimmin pienet 8-10 vuotiaat munkit. Vaikka kovan koulun munkeiksi kayvatkin, siella ne on samanlaisia pienia poikia kaapujensa alla kuin kaikki muutkin. Kaavut oli milloin minkakinlaisessa mytyssa, mutaa hieman siella ja taalla ja laahasivat maata ja tarttuivat milloin minnekin ja heti, kun pihaan saapui jonkinsortin kulkuvehje, kaikki kavivat vuorollaan kurkistelemassa sisaan ja katsomassa mita ihmetta tapahtuu. Hauskaa seurattavaa.

Ja niin olemme taas siella, mista Nepalin loman aloitimme. Thamelissa, Dragon hotellissa, kolmatta kertaa sanomassa hei Pushkarille ja Kirille. Paaseeko taalta ikina pois... :) Ja mina istun edelleen puolet paivasta internetissa kirjoittelemassa liian pitkia tarinoita blogiin ja vastailemassa sahkoposteihin ja Konsta juo oluttaan ja syo karkkiaan. Sinuhe on kerrasta toiseen oikeassa. Ajasta toiseen mikaan ei loppujen lopuksi muutu. Ihminen pysyy samana ja maailma toistaa itseaan. Nain taalla. Kerromma mita tapahtui matkalla lahetystoon. Toivotaan kovasti viisumia. Aurinkoa ja lampoa Suomeen, taalla sita on jo liikaakin :)

Eini

Pieni terveinen Katmandusta

Suurin piirtein sielun ja ruumiin voimissa palasimme Dharmashringa meditaatiokeskuksesta takaisin tahan meluiseen, saasteiseen ja kummalliseen Katmanduun. Kymmenen paivaa istuimme yksitoista tuntia paivassa meditaatiotyynylla ja kuka millaistenkin demonien, valaistuskokemusten, royhtaysten ja pierujen ja kovan tyon syovereissa painiskelikin, kurssilta poistui uskomatonta rauhaa ja onnea loistavia ihmisia. Vipassana-meditaatiokurssi jarjestetaan Suomessa ensi kesana. Suosittelen lampimasti ottamaan osaa. Jos ei muuta, niin voi ainakin suunnitella tarkasti tyynyllansa mita tekee, kun palaa Suomeen. Taisin olla vahan huono oppilas valissa.

Kymmen paivan hiljaisuuden jalkeen Katmandun melu ja intensiivisyys on liikaa. Lahdemme muutamaksi yoksi Buddhna nimiseen paikkaan Katmandun viereen vierailemaan paikallisessa stupassa (uskonnollinen torni, wow...) ja Kopanin kuuluisassa luostarissa. Sitten menemme takaisin Pokharaan hakemaan kamamme ja kuuntelemaan mita mielta Yeshe on meidan meditaatiokokemuksista. Pokharasta menemme Varanasiin ja sielta Dharamsalaan ja Delhista Moskovaan ja sitten tullaankin jo kotiin. Kummatkin olimme tunteneet vahvasti kurssilla, etta on aika lahtea kohti Suomea. Me kaivataan kotiin.

Kurssille osallistui noin kolmisenkymmenta westerneria ja vaikka kurssilla ei saanut puhua ollenkaan, jokainen tuntui kummallisen tutulta kurssin jalkeen. Paatimme sitten menna kurssimme paatteeksi yhdessa illalla syomaan Katmandun ravintolaan. Niin me yhdessa meditoitiin vakavasti kymmenen paivaa ja kelattiin elamamme edesta ja takaa, koitettiin ymmartaa sydamissamme mita Siddhartha onneton koitti ihmisille opettaa ja katsoimme kahdeksantena paivana toistemme onnettomia naamoja, kun kaikki halusimme kiiveta aidan yli ja karata kotia. Ja niin me illalla soimme itsemme ahkyyn, useimmat joivat itsensa tukevaan humalaan ja hoitivat haavoitettua sieluaan pyhalla savulla. Mutta poiketen tavallisesta baari-illasta kaikki puhuivat elamastaan, karsimyksistaan, meditaatiokokemuksistaan, Siddharthan opetuksista ja siita, miten voisi oikesti oppia elamaan myotatuntoisemmin ja rakastavammin. Tunnelma oli mahtava. Ilmassa leijui yhteinen ilo ja yhteinen valittaminen toisista. Se oli harvinaislaatuista ja jotakin, mita tulen miettimaan monesti tuntiessani elaman heittelevan.

Olen nyt lyhykainen, mutta toivon todellakin saavani aikaa viela kertoa enemman viime viikoista. Pokharasta on tulossa lisaa kuvia ja edellisiakin voisi jollakin tavalla kommentoida. Eli lehmat syo taalla pahvia. Tai no kaikkea mita saavat, sanomalehte, roskaa, jatteita ja sitten pistavat maaten keskelle tieta. Kaksi seuraavaa kuvaa ovat Holi-festivaalilta, jossa koko Nepali ja Intia kay vesisotaa punaisen, sinisen ja vihrean varin kanssa ja juovat itsensa hirveaan humalaan. Festivaali on yksinkertaisesti kevaan, ilon, sekoilun ja juomisen juhla. Ja minusta tuli poikatytto. Saapuessamme Dharmashringa keskukseen ihmettelin kun kukaan ei nayttanyt minulle huonetta ja jain ainoana tyttona poikien kanssa odottamaan vuoroani. Ne luulivat etta olen poika. Eika tama ole ainut tapaus. Sakundala sai yhtena paivana citizenship korttinsa ja siita piti sitten ottaa oikein ryhmapotretti. Nyt Sankundala voi avata tilin ja aanestaa. Ja yhtena paivanapa kaytiin hieman melomassa. Melottiin yhden ravintolan ja hotellin edessa varmaan kaksi tuntia ja Konsta ui ja uljasteli sukukalleuksiensa kanssa. Sitten lahtiessa huomattiin, etta ollaan koko aika paljasteltu taman ravintolan edessa. Hyvaa ruokahalua vaan, suomalaista uljasta gotletti atleettia tarjolla.

Voikaa hyvin! Me voimme oikein mainiosta. Hillittoman mainiosti, ollaanhan taas vapaita... Nahdaan kohta!

Eini